Ikävöimme, koska välitämme

Ihminen kaipaa. Sillä on jatkuvasti ikävä jotakin. Haluamme jatkuvasti jotain uutta, mutta myös haikailemme entisen perään ja ikävöimme asioita, jotka ovat jääneet taaksemme kauan sitten. Ihmisiä, jotka ovat meistä kaukana. Sitä hienoa pyörää, mikä jäi ostosikkunaan, koska kelan tuet eivät riitä uuteen pyörään tai edes sen kumeihin. Ikävöidään kosketusta, unelmiamme ja rakkaitamme. Ihmisen elämä on pelkkää ikävää ja kaipuuta, uskallan väittää.

  Sisällämme kytee jatkuva halu jotain tai jotakuta kohtaan. Se on meille luonnollista, koska evoluutio. Aivomme kaipaavat koko ajan uusia virikkeitä. Lisäksi aivomme ja mielihyväkeskuksemme kaipaavat asioita, jotka tiedämme jo hyviksi. Ajan kultaamia muistoja, hauskoja kokemuksia ja vanhoja tuttuja. Haluamme paljon uutta, mutta joskus saamme huomata, ettei uusi korvaakaan vanhaa. Vaikka saisit paljon uusia ystäviä, eivät he välttämättä ole vanhojen ystäviesi veroisia. Usein, kun meistä se materialistinen ja kokeilunhaluinen luonne halajaa kaikkea uutta maan ja taivaan väliltä aina uusista ihmissuhteista uusiin lenkkitossuihin, niin samalla osa meistä jää kaipaamaan sitä tuttua ja turvallista.

  Ainahan ihminen ei saa valita, haluaako hän säilyä vanhassa vai aloittaa jotain uutta. Aika kuluu, tilanteet muuttuvat ja joskus parhaat ajat jäävät taakse ja edessä seisoo tuntematon. Kuinka silloin kaipaammekaan takaisin äidin helmoihin, helppoon lapsuuteen ja siihen aikaan, kun ruoka oli valmiina pöydässä silloin kun kaikki muu maailmassa oli syvältä pimeästä. Aika kultaa jopa teini-iän.

  Ajan mennessä jatkuvasti eteenpäin, ihmiset jotka alkavat koskaan muistella menneitä (eli me kaikki) ikävöivät sitä joskus. Elämässä ja jatkuvassa muutoksessa ihminen on tuomittu myös jatkuvaan ikävään. Kaipuuseen siitä, minkä muistamme olleen parempaa kuin nyt tai jonka uskomme olevan parempaa kuin mitä meillä on. Ikävämme ei lopu koskaan.

  Kaikki ikävä, asioiden muisteleminen ja haluaminen ei ole tietenkään pahasta, vaikka nyt sainkin sen varmaan kuulostamaan juuri siltä, että se olisi. Kun ikävöimme aikaisempaa elämäämme, se kertoo että meillä on ollut hyvä elämä, jota voi ikävöidä. Meillä on ihania muistoja, jotka haluaisimme kokea uudelleen ja ihmisiä, jotka haluaisimme taas tavata. Se kertoo ehkä myös siitä, että nykyhetkessäsi saattaa olla jotain korjattavaa, kun kerta ikävöit menneitä.

  Kun kaipaamme ystäviämme ja perhettämme, joka asuu meistä kaukana, kertoo se meille, että rakastamme. Kaipaamme, koska välitämme muista. Kaikki halukaan ei ole pahasta, vaan sekin voi näyttää sen, että välitämme. Voimme haluta antaa jotain toiselle, vaikkemme voisikaan. Haluamme myös antaa jotain itsellemme, esimerkiksi nyt sen uuden pyötä, koska kyllä, rakastamme myös itseämme. Ja mitä väärää on itsensä rakastamisessa?

  Minulla on tänä iltana ikävä. Ikävä Oulua, ikävä perhettäni, joka on tällä hetkellä jakautunut vähän joka puolelle Suomea, ja ikävä vanhoja ystäviäni, joiden kanssa kaikki on aina ollut niin tuttua ja turvallista.


Photo's from here.