Kädetkin osaavat puhua ja ne puhuvat itseasiassa koko ajan

Melkein heti kun muutimme Jyväskylään kaikki kaupungin kirjastot menivät kiinni kuukaudeksi. Päivittivät jotain nettisivuja ja lainausjärjestelmää tai vastaavaa. Oli aika kova pala sellaiselle, jolle uuteen kaupunkiin tullessa oma kyseisen kaupungin kirjastokortti ja ensimmäiset lainat ovat osa oleellista muuttoprosessia. Nyt ne sitten viimeinkin aukesivat viime tiistaina ja heti töiden jälkeen olinkin jo pääkirjastolla katsomassa uutuuksia ja tulostamassa tiedostoja lukusalin tietokoneella.

  Uutuuskirjojen joukossa oli kerrankin jotain. Yleensä tosiaan menen vanhan kunnon Tuija Lehtisen itsevarman naisen kirjallisuuteen tai venäläisiin klassikoihin, koska uutuuksista en vain yksinkertaisesti löydä mitään kiehtovaa tai mitään, joka ei olisi jo omassa hyllyssäni ja luettuna. Tiistaina kuitenkin tapahtui poikkeus, kun huomasin tämän kirjan, Kati Keski-Mäenpään Puhuvat kädet hyllyssä. Tämähän on tosiaan Suomen Lähetysseuran uusin julkaisu, enkä ole löytänyt niistä mitään mielenkiintoista koskaan aikaisemmin. Vaikka olen ollut jollain mittakaavalla paljonkin mukana kirkon jutuissa muun muassa isosena ja yövalvojanakin, kuten myös lähetyshommissa Tanzaniassa ja Nepalissa, ei tämä kirkon hengellinen puoli ole minua niin paljon sytyttänyt. Minusta kirkko antaa monille vähäosaisille paljon, missä haluan olla myös mukana, mutta se hengellinen ajattelu ei vain mätsää kanssani eikä tarvitsekaan. Ei se, mihin uskot, vaan se mitä teet.

  Kirjahan kertoo Suomen Lähetysseuran lähettien Mirja Himasen ja Mekonnen Mulatin töistä kuurojen parissa Etiopiassa. Huomioni kirjaan kiinnitti monikin asia, nimittäin Etiopia itsessään ja sen lisäksi viittomakieli ja tämän hetken kiinnostukseni sen opiskeluun ja laajempaan kulttuuriin ja lisäksi se, mitä lähetysseura on saanut aikaan Etiopiassa. Olen tosiaan nähnyt sen tekemää töitä niin Katmandussa kuin Tanzanian Ilembulassakin, joten kyllä tämä Etiopiakin kiinnostaa sitten.

  Kirjassa kerrotaan erityisesti Mirjan ja Mekonnen elämästä, mutta oleellisesti myös kuurojen ihmisten ja erityisesti lasten asemasta niin Suomessa, Etiopiassa kuin muuallakin maailmassamme. Suomessahan on jo hyvät ja kehittyneet olot esimerkiksi päiväkodeissa, joissa on kuuroja lapsia. Lapsia integroidaan samoihin ryhmiin kuulevien lasten kanssa onnistuneesti, mutta on olemassa myös pienryhmiä, joissa on vain kuuroja lapsia. Kuitenkin myös Suomessa esimerkiksi valtaenimmistön tietous kuuroista, heidän tulkin ja yhteisen kielen tarpeesta ja kuurojen välisestä yhteisöllisyydestä ja heidän rikkaasta kulttuuristaan on vähäistä. Harva kuuleva ihminen esimerkiksi tietää sitä, että jokaisessa maassa on oma viittomakielensä, johon kuuluu eri murteita ja eri tapoja viittoa joitain asioita. Suomessakin on itseasiassa kaksi eri viittomakieltä: suomalainen ja ruotsalainen viittomakieli.

  Kuurojen kohtaamat haasteet ovat kuitenkin vielä korkeammalla tasolla Etiopiassa. Kuten voitte varmasti kuvitella, ettei afrikkalaisissa maissa ole lainkaan sosiaaliturvaa, mikä esimerkiksi tukisi perheitä, joille syntyy kuuro lapsi. Etiopiassa (ja Nepalissa myös) ajatellaan sitä paitsi vieläkin, että lapsen sokeus, kuurous tai muu vastaava vamma, on se sitten synnynnäistä tai taudin aiheuttamaa, on vanhempien vika ja rangaistus vanhempian aikaisemmista pahoista teoista. Kuuroa lasta hävetään ja hänet saatetaan jättää kokonaan ruokkimatta ja hyljätä. Jotkut perheet piilottavat lapsen moniksi vuosiksi talon sisään, mikä kuurouden lisäksi erottaa lapsen kuulevasta maailmasta.

" Kuurot elävät koko ajan kahdessa kulttuurissa. Heidän ensimmäinen kulttuurinsa on se, mihin kansanosaan heidän lapsuudenperheensä on kuulunut. " --" Kuurojen oma kulttuuri, se heidän toinen kulttuurinsa, on vahva, ja koska he asuvat niin hajallaan, me haluamme tarjota heille paikan, missä he voivat tavata toisiaan. "

   Kaikkein suurin haaste etiopialaisessa perheessä, missä lapsi ei kuule, on ehdottomasti yhteisen kielen puute. Vanhemmat eivät usein osaa viittomakieltä ennalta, elleivät sitten satu olemaan itsekin kuuroja, eivätkä he välttämättä edes tiedä, että kuuroille on olemassa oma kieli. Mirja ja Mekonnen tekevät jatkuvasti työtä, missä he pyrkivät laajentamaan tietoutta Etiopiassa kuuroudesta, viittomakielestä ja myös laajentamaan viittomakieltä esimerkiksi opetustarkoituksiin.

  Kun kuuro lapsi pääsee kouluun, jos pääsee, on heitä usein samalla aloitusluokalla hyvin suurella ikähaarukalla eri ikäisiä ja eritasoisia lapsia. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin se, ettei heillä kellään ole kieltä. Ensimmäisenä kouluun tullessa he oppivat viittomaan ja ilmaisemaan itseään. Lisäksi heille opetetaan amharaa ja englantia, mikä mahdollistaa lukemisen. Usein lapset, kun he menevät iltaisin tai vain viikonloppuisin takaisin kotiin, he opettavat myös heidän vanhempansa viittomaan. Ilman kieltä kuuro lapsi on täysin eristetty yhteisöstään ja perheestään ja myös kaikesta muusta. He eivät kuule uutisia tai tiedä monia asioita, mitkä muu kylä tai perheenjäsenet tietävät. Kielen puute vaikuttaa myös muun kulttuurin, kuten yleisten käytöstapojen ja käytäntöjen oppimiseen ja ymmärtämiseen.

  Etiopialaiset kuurot lapset oppivat usein hyvin ja menestyvät koulussa loistavasti. Koulun jälkeen monet heistä jatkavat yliopistoihin ja kädentaitajien oppiin, koska monet kuurot ovat myös hyvin visuaalisia ja käteviä käsistään. Heitä otetaan mielellään oppiin ompelimoihin ja sepänliikkeisiin. Että kun yksi aisti on poissa kokonaan, niin muut ovat sitten herkempiä oppimaan ja luomaan uutta.

  Tässä kirjassa erityisesti yhdistyivät rakkauteni Afrikkaan ja viittomakieleen. Olenhan aina ollut kiinnostunut viittomakielen visuaalisuudesta ja sen osaamisesta, mutta vasta nyt kun olen alkanut opiskella sitä tosissani, on myös mielenkiintoni kieltä kohtaan herännyt kukkaan. Siinä kai jotenkin tuntuu myös se, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. En näe mahdottomana, että itse olisin jonain päivän tekemässä töitä kuurojen lasten kanssa ja heidän puolesta.


Lisää kirjasta ja kirjan kansikuvan löydät myös täältä.
Lainaus tekstissä on Mirja Himasen ja se löytyy kirjan sivulta 143.